Kjerag ja pimeä metsä

Yhteen päivään mahtuu vaikka mitä. Eilen oli sellainen päivä. Kjeragilla eli kivenmurikalla käyntiin kului kuutisen tuntia tai ehkä enmmänkin, koska takaisin tulin todella hitaasti. Mieletön kiipeäminen yhden jumiin jääneen kallionpalan takia. Mutta aivan uskomattomat näkymät siinä matkalla. Lisäksi kivat T-paita -rusketusrajat tai palovammat, koska olin tajunnut rasvata vain naamaa. Luulin, että pitäisin takin päällä vaelluksen ajan mutta vuorella olikin tosi kuuma päivä. Rankkaa kallioilla kiipeily noin 1000 metrin korkeudessa. Mutta kivaa tavallaan. Reitti oli kyllä tosi vaikeakulkuinen eikä kuntoni ole talven sairastelujen jälkeen kovin hääppöinen. Matkaa tuli kaikkiaan 12km.

Kun vihdoin pääsin takaisin parkkipaikalle, lähdin jatkamaan matkaa itään. Yöpaikkaa ei meinannut löytyä, kun yksi hostel oli kartassa laitettu väärään paikkaan, joten lopputuloksena soitin klo 23 noin 80 kilometrin päähän toiseen hosteliin, josta luvattiin minulle huone, vaikka saapuisin keskellä yötä. Tulipa tehtyä sitten sekin, mitä ei pitänyt, eli ajoin mustan visiirin kanssa pimeän metsän läpi Norjassa. Näin ketun ja peuran. Tietä piti välillä arvailla, mihin suuntaan kääntyy. Voisi sanoa, että kammottava kokemus. Mutta pääsin perille ja mahtavan hienoon hotellihuoneeseen ja vielä puoleen hintaan, koska kello oli jo puoli yksi yöllä. Onneksi tie Gvarvista Kongsbergiin oli jo tavallinen maantie eikä "norjalainen" tie... Osan matkasta siinä oli jopa heijastintolpat molemmin puolin.

Aamulla jatkoin matkaa jaa nyt olen Oslossa. Lisää kuvia myöhemmin tänään, nyt lähden kaupungille täältä hostelista. Ai niin, eilinen tie 45 Lysebotnista Daleniin oli mahtava ajaa. Ensin karusta vuoristomaisemasta Telemarkin alueelle, missä oli kyliä ja hiihtokeskuksia. Sitten maaseutua, peltoja ja metsää. Ja siinä kohtaa tulikin jo pimeä. Mut nyt ähden tästä liikkeelle.

Kiipeilyä

Pääsinkuin pääsinkin sinne, minne halusinkin, vaikka sunnuntaipäivä tuottikin vähän ongelmia. Ensinnäkin, kaupat ovat kiinni sunnuntaisin. Samoin turisti-infot. Ajoin eri reittiä kuin olin suunnitellut, mutta se oli vain hyvä, koska tuolla vuoristoteillä veivaaminen on aika raskasta. Niinpä tulinkin Stavangeriin isompaa rantatietä.

Itse Stavangerista ajoin vain ohi, koska koin sellaisen yllätyksen, että bensa oli loppumaisillaan. Yleensä varatankille ei tarvitse kääntää ennen 250 kilometriä, mutta nyt mopo alkoi köhiä jo 210 km kohdilla. Ilmeisesti kulutus vuoristossa on ollut aika kovaa, koska kun lopulta löysin aseman, johon korttini kelpasi, tankkiin meni yli 12 litraa ja mittarissa oli tällöin 254km. Eli melkein 5 litraa satasella, kun normaalisti menee alle neljän litran.

Tankkaus ei ollutkaan ihan helppo homma, sillä lautan jälkeen ensimmäinen bensa-asema oli Esson kylmäasema, jossa ei olisi edes ollut kuin 95 tarjolla. Olisin sitäkin ottanut, koska pelkäsin, että bensa loppuu jossain meren alittavassa(!) tunnelissa, mutta en saanut, koska automaatti ei hyväksynyt korttiani. Tästä aiheutuneessa stressitilassa käännyin bensapumppukyltin ohjaamana johonkin tietyömaalle, josta ei todellakaan bensa-asemaa löytynyt. Sen sijaan ajoin ulos tieltä soralle, onneksi kohtalaisen hiljaa, ja onneksi reippaasti kaasuttamalla pääsin takaisin asfaltille, koska nurin olisi mennyt, jos sinne hiekkaan olisi mopo pysähtynyt. Takaisin päätielle ja kohti Stavangeria vielä yhdestä meren ali syvälle sukeltavasta tunnelista läpi ja siellä olikin vihdoin Esso, jossa varmuuden vuoksi tankkasin ensin ja menin kassalle. Kortti toimi ihan normaalisti siellä, joten matka jatkui. Sen verran kuitenkin harmitti, että Stavangerin keskustaan en jaksanut ajaa.

Olin jostain lukenut, että Solan lentokentän takana on hienot dyynit ja surffiranta. Ei ihan Yyterille pärjännyt mutta ihan kiva. Siis ranta, tuulet varmaan paremmat kuin Itämerellä. Paljon oli leijasurffareita ainakin. Solasta ajoin jotain maaseututietä pois ja osuin sopivasti Preikestolen opasteiden kohdalle E39 tielle. Vielä toinen lauttamatka samalle päivälle ja pääsin sinne, mihin aamulla suunnittelinkin. Reitti oli vaan lopulta täysin eri.

Preikestolen eli saarnatuoli on jännä kieleke Lysevuonon yllä. Joku sanoi, että sinne kävelee tunnin suuntaansa, mutta sain kyllä menomatkaan kulumaan kaksi tuntia, vaikka etenin ihan kohtalaisella tahdilla. Onneksi oli aurinkoinen päivä, koska maisemat oli mielettömät. Mutta olipa aikamoinen kiipeäminenkin. Polkuhan sinne menee, mutta todella jyrkkä ja vaikeakulkuinen. Matkaa on 4,5km, mutta se tuntui paljon pidemmältä siinä maastossa.

Reunan yli piti tietysti kuikuilla, 604 metrin pudotus oli huimaava. Makasin reunalla, en uskaltanut mennä seisomaan. Istuin hetken reunalla, kun venäläinen tyttö otti kamerallani kuvan, mutta en ole tarpeeksi itsetuhoinen loikoillakseni siinä huvin vuoksi. Venäläiset olivat siinä eväsretkellä ja ottivat aurinkoa...

Takaisin kiipesin "hill"-reittiä, kun mennessä olin valinnut "cliff"-puolen, eli meni suoraan kielekkeelle jyrkempää reittiä, ja takaisin lähtiessä nousin vielä koko vuoren huipun yli. Sainkin sieltä muutamia kuvia.

Kiipeillessä tuli kova hiki. Onneksi olin suunnitellut matkani hostelin sijainnin mukaan. Nimittäin olen tässä Preikestolenin hostelissa polun lähtöpisteessä ja pääsin mukavasti suihkuun alastulon jälkeen. Huomenna saattaa vähän kinttuja särkeä, oli sen verran rankka reissu. Takaisin tullessa heti ensimmäinen jyrkempi kivikko kipeytti polveni ja välillä olikin aika tuskaa sen kanssa. Mutta tuollainen kivillä ja kallioilla kiipeily on kyllä niin mun juttu, että siitä ilosta kovemmankin kivun kestää, että saa hyppiä kiveltä toiselle, kirjaimellisesti. Otin polusta kuvia, mutta ei niistä varmaan ymmärrä, kuinka vaikeaa maasto oli. Ecco-tossuni olivat juuri sopivat kiipeilyyn, vaelluskenkä olisi ollut liian raskasntällä kelillä. Ihan loppumatkasta huomasin, että oikeaan isovarpaaseen on tulossa rakko, muuten en edes nilkkaani nyrjäyttänyt.

Tämä hostel on tosi vanha rakennus, siisti ja hienoksi laitettu. Tässä huoneessa on neljä petiä, minun lisäksi kaksi norjalaista tyttöä, polkupyöräilijöitä. Tässä rakennuksessa on muitakin, kuulostaa aivan kuin norsulauma painelisi tuolla pitkin ja poikin, kauheeta möykkää pitävät. Puhuvat ranskaa. Keittiö on tuossa seinän takana, jotain siellä kokkaavat vielä. Norjalaistytöt nukkuvat jo.

Vähän mietin, uskallanko sinne Kjeragille huomenna. Sinnekin pitäisi kävellä aika pitkä matka. Mutta Lysebotniin olen joka tapauksessa suuntaamassa. Sielläkin on hostel. Viime yö oli niin kylmä, että telttamajoitus ei oikein houkuttele.