lauantai 23. marraskuuta 2013
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Laiskuus
Kiva olla kotona taas. Siksi en ole vielä jaksanut laittaa kuvia enkä kirjoitella tarinaa loppuun. Enkä kirjoita vieläkään, vaikka kuvia olen jo aika paljon siirtänytkin koneelle. Mutta reissu meni loppuun asti ihan hyvin. Aika rankka oli loppurutistus läpi Ruotsin (miksi silloin aina sataa, kun tullaan Ruotsin läpi kotiinpäin?) ja laivalla Suomeen. Naantalista kotiin asti piti tietenkin edelleen sataa, kivaa laittaa parin tunnin yöunien jälkeen likomärät ajokengät jalkaan ja jatkaa vielä 130km sateessa. Onneksi ei ollut juurikaan liikennettä aamuvarhaisella.
torstai 13. kesäkuuta 2013
Kuvia
Täällä on nyt niin paljon ruuhkaa wi-fissä, ettei onnistu kuvien siirtäminen. Yritän myöhemmin uudestaan...
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Kjerag ja pimeä metsä
Yhteen päivään mahtuu vaikka mitä. Eilen oli sellainen päivä. Kjeragilla eli kivenmurikalla käyntiin kului kuutisen tuntia tai ehkä enmmänkin, koska takaisin tulin todella hitaasti. Mieletön kiipeäminen yhden jumiin jääneen kallionpalan takia. Mutta aivan uskomattomat näkymät siinä matkalla. Lisäksi kivat T-paita -rusketusrajat tai palovammat, koska olin tajunnut rasvata vain naamaa. Luulin, että pitäisin takin päällä vaelluksen ajan mutta vuorella olikin tosi kuuma päivä. Rankkaa kallioilla kiipeily noin 1000 metrin korkeudessa. Mutta kivaa tavallaan. Reitti oli kyllä tosi vaikeakulkuinen eikä kuntoni ole talven sairastelujen jälkeen kovin hääppöinen. Matkaa tuli kaikkiaan 12km.
Kun vihdoin pääsin takaisin parkkipaikalle, lähdin jatkamaan matkaa itään. Yöpaikkaa ei meinannut löytyä, kun yksi hostel oli kartassa laitettu väärään paikkaan, joten lopputuloksena soitin klo 23 noin 80 kilometrin päähän toiseen hosteliin, josta luvattiin minulle huone, vaikka saapuisin keskellä yötä. Tulipa tehtyä sitten sekin, mitä ei pitänyt, eli ajoin mustan visiirin kanssa pimeän metsän läpi Norjassa. Näin ketun ja peuran. Tietä piti välillä arvailla, mihin suuntaan kääntyy. Voisi sanoa, että kammottava kokemus. Mutta pääsin perille ja mahtavan hienoon hotellihuoneeseen ja vielä puoleen hintaan, koska kello oli jo puoli yksi yöllä. Onneksi tie Gvarvista Kongsbergiin oli jo tavallinen maantie eikä "norjalainen" tie... Osan matkasta siinä oli jopa heijastintolpat molemmin puolin.
Aamulla jatkoin matkaa jaa nyt olen Oslossa. Lisää kuvia myöhemmin tänään, nyt lähden kaupungille täältä hostelista. Ai niin, eilinen tie 45 Lysebotnista Daleniin oli mahtava ajaa. Ensin karusta vuoristomaisemasta Telemarkin alueelle, missä oli kyliä ja hiihtokeskuksia. Sitten maaseutua, peltoja ja metsää. Ja siinä kohtaa tulikin jo pimeä. Mut nyt ähden tästä liikkeelle.
Kun vihdoin pääsin takaisin parkkipaikalle, lähdin jatkamaan matkaa itään. Yöpaikkaa ei meinannut löytyä, kun yksi hostel oli kartassa laitettu väärään paikkaan, joten lopputuloksena soitin klo 23 noin 80 kilometrin päähän toiseen hosteliin, josta luvattiin minulle huone, vaikka saapuisin keskellä yötä. Tulipa tehtyä sitten sekin, mitä ei pitänyt, eli ajoin mustan visiirin kanssa pimeän metsän läpi Norjassa. Näin ketun ja peuran. Tietä piti välillä arvailla, mihin suuntaan kääntyy. Voisi sanoa, että kammottava kokemus. Mutta pääsin perille ja mahtavan hienoon hotellihuoneeseen ja vielä puoleen hintaan, koska kello oli jo puoli yksi yöllä. Onneksi tie Gvarvista Kongsbergiin oli jo tavallinen maantie eikä "norjalainen" tie... Osan matkasta siinä oli jopa heijastintolpat molemmin puolin.
Aamulla jatkoin matkaa jaa nyt olen Oslossa. Lisää kuvia myöhemmin tänään, nyt lähden kaupungille täältä hostelista. Ai niin, eilinen tie 45 Lysebotnista Daleniin oli mahtava ajaa. Ensin karusta vuoristomaisemasta Telemarkin alueelle, missä oli kyliä ja hiihtokeskuksia. Sitten maaseutua, peltoja ja metsää. Ja siinä kohtaa tulikin jo pimeä. Mut nyt ähden tästä liikkeelle.
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Lysebotn - Basejumpers and sun
Lähdin aamulla Preikestolenilta kohti Lysevuonon perukkaa. Tarkoitus oli mennä Kjeragille, mutta opastetaulu sai minut toisiin ajatuksiin. Polun lähtöpaikalla oli pilvistä ja tuulista ja kylmä ja polvea särkee vieläkin. Joten ajoin kaikki 27 kurvia serpentiiniä alas Kotkanpesältä tänne minikylään, jossa ei ole muuta kuin laituri, hostelli, B&B ja leirintäalue ja tämä pubi, jossa olut on kallista mutta sen kanssa saa nopean wi-fin...
Hostelissa on maijoittuneena pari base-hyppääjää, juttelin niiden kanssa tovin. Se ruotsalainen ehti jo pyytää mua treffeillekin. Ne on menossa tänään hyppäämään tuosta suoraan yläpuolelta suunnilleen yhdeksän maissa. Melko jännittävää puuhaa. Thor, jos ymmärsin nimen oikein, on tullut Tukholmasta ja Shaun Australiasta asti. Ne lähtevät aamulla Kjeragille ja hyppäävät sieltä. Yritän ehtiä kävelemään samaa matkaa mennessä niitten kanssa. Jos vaan sää on sopiva niille. Ja minullekin, tuolla ylhäällä vuorella on kylmä ja matkaa on 6km suuntaansa. Pois pitää kävellä yksin, koska ne tietty hyppäävät sieltä alas.
Katselin kartasta reittejä ja ensi yön majapaikkaa. Vähän vaikeuksia päättää, mihin seuraavaksi. Taidan kuitenkin pysyä vuoristossa, koska vähän jäi vaivaamaan se, että en ajanutkaan sitä reittiä Jörpelandin kautta, minkä olin suunnitellut. Stavangerin olisi voinut jättää väliinkin. Melkein tekisi mieli ajaa takaisin ja kurvata sinne pohjoiseen vielä. Mutta en tiedä, riittääkö aika siihen enää. Tulisi pitkiä ajopäiviä ainakin.
Täällä pubissa soi jukeboksista jotain ikivihreitä biisejä mutta norjaksi. Mm. Hotel California. Vähän koomista ehkä. Lampaiden kellot kilkattaa tuossa aidan takana. Täällä muuten on taas lampaat aitaamatta, kun tuolla muualla ne on olleet aitauksissa.
Nyt ainakin aurinko paistaa tuohon koveraan seinämään, johon se Thor toivoikin. Kun seinä on auringon lämmittämä, siitä saa kuulemma apua liitopuvun kanssa lentämiseen. Ne on jo ehkä lähteneet tuolta hostelista. Tunnin kävelymatka tuohon kalliolle ylhäällä, joten ehkä meen tuonne hosteliin takaisin odottamaan ja tulen sitten katsomaan hypyt tähän terassille.
Hostel on ihan ok. Sain ollaa vuokraamatta lakanoita, koska sanoin, että makuupussini on ohut kesäpussi. Hostelin ei pitäisi muuten olla vielä auki, mutta tänä vuonna ovat avanneet normaalia aikaisemmin. Kaikki tiet muutenkin täällä ovat olleet jo ajokunnossa, vaikka usein osa avataan vasta kesäkuun puolivälissä.
Tuossa matkan varrella Lysebotnin tien varrella tapasin myös erään 5kk moottoripyörällä tien päällä aikovan miehen. Jäi epäselväksi, mistä hän oli kotoisin, mutta maatunnus rekkarissa oli FL. Hän oli "sohvasurffaaja", jonka tarkoitus on kiertää 27 eri maata pyörällään. Luulin ensin, että sillä oli jokin ongelma, kun se tuolla tiensivussa viittoi, ja pysähdyin. Oli niin kapea tie, ettei siitä kehdannut ajaa ohikaan. Mutta se olikin vaan morjestamassa mua, kun oli pysähtynyt valokuvaamaan. Kotkanpesän suljetulla kahvilalla vaihdettiin sitten muutama sana enemmän, ja se kehotti seuraamaan blogiaan. Täytyy katsoa tarkemmin sitten Suomessa. (kommentti: kun nyt vihdoin sain mainitun blogin auki, niin sehän oli tietenkin Liechtensteinista...)
Pari päivää on nyt ollut hieno keli, toivottavasti on myös huomenna. Kovasti haluaisin sinne Kjeragille päästä. Vähän jännittää, kuinka polvi kestää paluu matkan sieltä Kotkanpesälle. Kaipa se onnistuu. Aamupäivllä siellä on luultavasti muitakin, joten tuskin ihan yksin tarvii takaisin vaeltaa. Mutta majapaikka pitää valita vähän sen mukaan, kuinka pitkään patikointi kestää. Vuoristossa en enää aio telttailla, liian kylmä.
 |
| Pubi. Vasemmalla hostel, tuo harmaa rakennus. Taiteilijan näkemys Kjeragista pubin ovessa. |
Katselin kartasta reittejä ja ensi yön majapaikkaa. Vähän vaikeuksia päättää, mihin seuraavaksi. Taidan kuitenkin pysyä vuoristossa, koska vähän jäi vaivaamaan se, että en ajanutkaan sitä reittiä Jörpelandin kautta, minkä olin suunnitellut. Stavangerin olisi voinut jättää väliinkin. Melkein tekisi mieli ajaa takaisin ja kurvata sinne pohjoiseen vielä. Mutta en tiedä, riittääkö aika siihen enää. Tulisi pitkiä ajopäiviä ainakin.
Täällä pubissa soi jukeboksista jotain ikivihreitä biisejä mutta norjaksi. Mm. Hotel California. Vähän koomista ehkä. Lampaiden kellot kilkattaa tuossa aidan takana. Täällä muuten on taas lampaat aitaamatta, kun tuolla muualla ne on olleet aitauksissa.
 |
| Tuolta ylhäältä ne aikoo lähteä liitelemään... Hui. |
Hostel on ihan ok. Sain ollaa vuokraamatta lakanoita, koska sanoin, että makuupussini on ohut kesäpussi. Hostelin ei pitäisi muuten olla vielä auki, mutta tänä vuonna ovat avanneet normaalia aikaisemmin. Kaikki tiet muutenkin täällä ovat olleet jo ajokunnossa, vaikka usein osa avataan vasta kesäkuun puolivälissä.
Tuossa matkan varrella Lysebotnin tien varrella tapasin myös erään 5kk moottoripyörällä tien päällä aikovan miehen. Jäi epäselväksi, mistä hän oli kotoisin, mutta maatunnus rekkarissa oli FL. Hän oli "sohvasurffaaja", jonka tarkoitus on kiertää 27 eri maata pyörällään. Luulin ensin, että sillä oli jokin ongelma, kun se tuolla tiensivussa viittoi, ja pysähdyin. Oli niin kapea tie, ettei siitä kehdannut ajaa ohikaan. Mutta se olikin vaan morjestamassa mua, kun oli pysähtynyt valokuvaamaan. Kotkanpesän suljetulla kahvilalla vaihdettiin sitten muutama sana enemmän, ja se kehotti seuraamaan blogiaan. Täytyy katsoa tarkemmin sitten Suomessa. (kommentti: kun nyt vihdoin sain mainitun blogin auki, niin sehän oli tietenkin Liechtensteinista...)
Pari päivää on nyt ollut hieno keli, toivottavasti on myös huomenna. Kovasti haluaisin sinne Kjeragille päästä. Vähän jännittää, kuinka polvi kestää paluu matkan sieltä Kotkanpesälle. Kaipa se onnistuu. Aamupäivllä siellä on luultavasti muitakin, joten tuskin ihan yksin tarvii takaisin vaeltaa. Mutta majapaikka pitää valita vähän sen mukaan, kuinka pitkään patikointi kestää. Vuoristossa en enää aio telttailla, liian kylmä.
Kiipeilyä
Pääsinkuin pääsinkin sinne, minne halusinkin, vaikka sunnuntaipäivä tuottikin vähän ongelmia. Ensinnäkin, kaupat ovat kiinni sunnuntaisin. Samoin turisti-infot. Ajoin eri reittiä kuin olin suunnitellut, mutta se oli vain hyvä, koska tuolla vuoristoteillä veivaaminen on aika raskasta. Niinpä tulinkin Stavangeriin isompaa rantatietä.
Itse Stavangerista ajoin vain ohi, koska koin sellaisen yllätyksen, että bensa oli loppumaisillaan. Yleensä varatankille ei tarvitse kääntää ennen 250 kilometriä, mutta nyt mopo alkoi köhiä jo 210 km kohdilla. Ilmeisesti kulutus vuoristossa on ollut aika kovaa, koska kun lopulta löysin aseman, johon korttini kelpasi, tankkiin meni yli 12 litraa ja mittarissa oli tällöin 254km. Eli melkein 5 litraa satasella, kun normaalisti menee alle neljän litran.
Tankkaus ei ollutkaan ihan helppo homma, sillä lautan jälkeen ensimmäinen bensa-asema oli Esson kylmäasema, jossa ei olisi edes ollut kuin 95 tarjolla. Olisin sitäkin ottanut, koska pelkäsin, että bensa loppuu jossain meren alittavassa(!) tunnelissa, mutta en saanut, koska automaatti ei hyväksynyt korttiani. Tästä aiheutuneessa stressitilassa käännyin bensapumppukyltin ohjaamana johonkin tietyömaalle, josta ei todellakaan bensa-asemaa löytynyt. Sen sijaan ajoin ulos tieltä soralle, onneksi kohtalaisen hiljaa, ja onneksi reippaasti kaasuttamalla pääsin takaisin asfaltille, koska nurin olisi mennyt, jos sinne hiekkaan olisi mopo pysähtynyt. Takaisin päätielle ja kohti Stavangeria vielä yhdestä meren ali syvälle sukeltavasta tunnelista läpi ja siellä olikin vihdoin Esso, jossa varmuuden vuoksi tankkasin ensin ja menin kassalle. Kortti toimi ihan normaalisti siellä, joten matka jatkui. Sen verran kuitenkin harmitti, että Stavangerin keskustaan en jaksanut ajaa.
Olin jostain lukenut, että Solan lentokentän takana on hienot dyynit ja surffiranta. Ei ihan Yyterille pärjännyt mutta ihan kiva. Siis ranta, tuulet varmaan paremmat kuin Itämerellä. Paljon oli leijasurffareita ainakin. Solasta ajoin jotain maaseututietä pois ja osuin sopivasti Preikestolen opasteiden kohdalle E39 tielle. Vielä toinen lauttamatka samalle päivälle ja pääsin sinne, mihin aamulla suunnittelinkin. Reitti oli vaan lopulta täysin eri.
Preikestolen eli saarnatuoli on jännä kieleke Lysevuonon yllä. Joku sanoi, että sinne kävelee tunnin suuntaansa, mutta sain kyllä menomatkaan kulumaan kaksi tuntia, vaikka etenin ihan kohtalaisella tahdilla. Onneksi oli aurinkoinen päivä, koska maisemat oli mielettömät. Mutta olipa aikamoinen kiipeäminenkin. Polkuhan sinne menee, mutta todella jyrkkä ja vaikeakulkuinen. Matkaa on 4,5km, mutta se tuntui paljon pidemmältä siinä maastossa.
Reunan yli piti tietysti kuikuilla, 604 metrin pudotus oli huimaava. Makasin reunalla, en uskaltanut mennä seisomaan. Istuin hetken reunalla, kun venäläinen tyttö otti kamerallani kuvan, mutta en ole tarpeeksi itsetuhoinen loikoillakseni siinä huvin vuoksi. Venäläiset olivat siinä eväsretkellä ja ottivat aurinkoa...
Takaisin kiipesin "hill"-reittiä, kun mennessä olin valinnut "cliff"-puolen, eli meni suoraan kielekkeelle jyrkempää reittiä, ja takaisin lähtiessä nousin vielä koko vuoren huipun yli. Sainkin sieltä muutamia kuvia.
Kiipeillessä tuli kova hiki. Onneksi olin suunnitellut matkani hostelin sijainnin mukaan. Nimittäin olen tässä Preikestolenin hostelissa polun lähtöpisteessä ja pääsin mukavasti suihkuun alastulon jälkeen. Huomenna saattaa vähän kinttuja särkeä, oli sen verran rankka reissu. Takaisin tullessa heti ensimmäinen jyrkempi kivikko kipeytti polveni ja välillä olikin aika tuskaa sen kanssa. Mutta tuollainen kivillä ja kallioilla kiipeily on kyllä niin mun juttu, että siitä ilosta kovemmankin kivun kestää, että saa hyppiä kiveltä toiselle, kirjaimellisesti. Otin polusta kuvia, mutta ei niistä varmaan ymmärrä, kuinka vaikeaa maasto oli. Ecco-tossuni olivat juuri sopivat kiipeilyyn, vaelluskenkä olisi ollut liian raskasntällä kelillä. Ihan loppumatkasta huomasin, että oikeaan isovarpaaseen on tulossa rakko, muuten en edes nilkkaani nyrjäyttänyt.
Tämä hostel on tosi vanha rakennus, siisti ja hienoksi laitettu. Tässä huoneessa on neljä petiä, minun lisäksi kaksi norjalaista tyttöä, polkupyöräilijöitä. Tässä rakennuksessa on muitakin, kuulostaa aivan kuin norsulauma painelisi tuolla pitkin ja poikin, kauheeta möykkää pitävät. Puhuvat ranskaa. Keittiö on tuossa seinän takana, jotain siellä kokkaavat vielä. Norjalaistytöt nukkuvat jo.
Vähän mietin, uskallanko sinne Kjeragille huomenna. Sinnekin pitäisi kävellä aika pitkä matka. Mutta Lysebotniin olen joka tapauksessa suuntaamassa. Sielläkin on hostel. Viime yö oli niin kylmä, että telttamajoitus ei oikein houkuttele.
Takaisin kiipesin "hill"-reittiä, kun mennessä olin valinnut "cliff"-puolen, eli meni suoraan kielekkeelle jyrkempää reittiä, ja takaisin lähtiessä nousin vielä koko vuoren huipun yli. Sainkin sieltä muutamia kuvia.
Kiipeillessä tuli kova hiki. Onneksi olin suunnitellut matkani hostelin sijainnin mukaan. Nimittäin olen tässä Preikestolenin hostelissa polun lähtöpisteessä ja pääsin mukavasti suihkuun alastulon jälkeen. Huomenna saattaa vähän kinttuja särkeä, oli sen verran rankka reissu. Takaisin tullessa heti ensimmäinen jyrkempi kivikko kipeytti polveni ja välillä olikin aika tuskaa sen kanssa. Mutta tuollainen kivillä ja kallioilla kiipeily on kyllä niin mun juttu, että siitä ilosta kovemmankin kivun kestää, että saa hyppiä kiveltä toiselle, kirjaimellisesti. Otin polusta kuvia, mutta ei niistä varmaan ymmärrä, kuinka vaikeaa maasto oli. Ecco-tossuni olivat juuri sopivat kiipeilyyn, vaelluskenkä olisi ollut liian raskasntällä kelillä. Ihan loppumatkasta huomasin, että oikeaan isovarpaaseen on tulossa rakko, muuten en edes nilkkaani nyrjäyttänyt.
Tämä hostel on tosi vanha rakennus, siisti ja hienoksi laitettu. Tässä huoneessa on neljä petiä, minun lisäksi kaksi norjalaista tyttöä, polkupyöräilijöitä. Tässä rakennuksessa on muitakin, kuulostaa aivan kuin norsulauma painelisi tuolla pitkin ja poikin, kauheeta möykkää pitävät. Puhuvat ranskaa. Keittiö on tuossa seinän takana, jotain siellä kokkaavat vielä. Norjalaistytöt nukkuvat jo.
Vähän mietin, uskallanko sinne Kjeragille huomenna. Sinnekin pitäisi kävellä aika pitkä matka. Mutta Lysebotniin olen joka tapauksessa suuntaamassa. Sielläkin on hostel. Viime yö oli niin kylmä, että telttamajoitus ei oikein houkuttele.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Telttamajoitus
Eilen ajoin vain parisataa kilometriä, koska aamu Bergenissä oli sateinen. Lähdin liikkeelle puolen päivän aikaan. Bergenistä piti ajaa ulos esikaupunkialueen läpi ja pysähdellä liikennevaloihin, nopeusrajoitus oli ensimmäisen 50 kilometrin ajan viisikymppiä, joten meni tunti ennen kuin pääsin varsinaisesti liikkeelle. Ensimmäinen lautta Hatvikista Vengjanesetiin oli sopivasti juuri laiturissa, joten ei tarvinnut odotella sitä kuin kymmenisen minuuttia.
Venjanesetistä piti ajaa melko mutkainen tie Gjermundshavniin, josta lähti lautta Årsnesiin. Norjalaiset ajoivat melkoista vauhtia kyseisen välin, annoin parille kiireisemmälle tietä, koska en olisi pystynyt ajamaan itse yhtään kovempaa, kun ei ollut hajuakaan, mitä mutkan takana tulee vastaan ja onko siellä tilaa ohittaa.
Gjermundshavnissa kävin kaupasta hakemassa vähän välipalaa ja siirryin odotteleman lautan saapumista ja lähtöä noin 45 minuutin päästä. Olisin ehkä ehtinyt aiempaankin lauttaan, mutta se olisi käynyt matkalla saaressa ja olisi kestänyt kaiken kaikkiaan yhtä kauan. Samaan lauttajonoon ajoi mukava norjalainen motoristimies, ilmeisesti aika varakas, koska kertoi, että hänellä on asunto sekä Bergenissä että Oslossa, vaikka hän oikeasti asuu Rosendalissa. Kyseli kovasti reissusta ja ihmetteli pientä pyörääni, neuvoi, mitä reitin varrella kannattaa katsoa. Ja maksoi mun lauttamatkan! Kaikki tapaamani norjalaiset ovat olleet todella mukavia.
Jatkoin matkaa tietä nro 48 pitkin kohti Oddaa. Tie oli kapea ja siihen sisältyi myös 500m yksisuuntainen liikennevalo-ohjattu tunneli. Heti tunnelin jälkeen vasemmalla oli hieno vesiputous. Ennen Oddaa piti vielä aja valtavan vuoren alta 11,5 kilometriä tunnelissa. Suoraa alamäkeä. Melko puuduttavaa.
Oddassa söin kalliin mutta hyvän pizzan, hain kaupasta aamupalaa ja ihmettelin vuoren reunalla liiteleviä liitovarjoilijoita. Ne nousivat aina uudestaan ilmaan ja palasivat välillä vuorella. Lopulta osa niistä liiteli alas asti.
Oddasta jatkoin vielä kohti Haugesundia jokivartta pitkin, todella kaunista. Tie oli päätie E134, joten se oli aika hyväkuntoinen ja kaksikaistainenkin suurimmaksi osaksi. Muutamia tunneleita ja hienoja vesiputouksia. Låtefossenilla levähdyspaikalla oli 13 tanskalaisen motoristin ryhmä. Olivat menossa Oddaan yöksi ja jatkamassa rv 7 tielle tänään. Kyselivät mistä tulen ja mihin menen, ihmettelivät, että matkustin yksin, ihmettelivät pientä pyörää, ja olinko tosiaan tullut Suomesta asti. He olivat liikkeellä isoilla matkapyörillä.
Puoli kahdeksan maissa pysähdyin Kyrpingin leirintäalueelle, joka on itse asiassa norjalaisten kesämökkikylä. Asuntovaunujen ympärille on rakennettu kiinteät terassit ja aidat. Alue on hauskan kapean mutkapätkän takana aivan meren rannassa. Ihmiset ovat mukavia mutta suihkut ja keittiö vähän karuja. Illalla en saanut suihkusta "suihkua", vaan olemattoman lurun lämmintä vettä noin 3 minuutin ajan. Nyt aamulla toimi paremmin. Teltassa oli melko kylmä aamuyöstä. Kahdeksan astetta näytti mittari. Nyt paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on nousussa. Telttani on muuten paikan ainoa, ja illalla kaikki karavaanarilapset tulivat ihmettelemään, aionko oikeasti nukkua täällä. Puhuin niille ruotsia ja hyvin ymmärrettiin toisiamme.
Äänimaailma tässä teltan ympärillä oli illalla ensin lasten mekkalaa, sitten mustarastaita, joita oli Bergenissäkin hostelin rinteessä, nyt kukkui käki, pikkulinnut visertää, varis raakkuu ja lampaiden kellot kilkattaa. Pikkuhiljaa alkaa nuo muutkin ihmiset heräillä.
Odottelen tässä hetken teltan ja muiden tavaroiden kuivumista ennen kuin lähden jatkamaan matkaa. Preikestolen olisi kohteena, jos ehdin sinne ajoissa ja ilma on näin hyvä, voisin kävellä sinne jo illalla. Sen jälkeen pitää miettiä, missä kannattaisi olla yötä. Preikestolenilla on leirintäalue, mutta jos yö on näin kylmä, ei oikein huvittaisi palella uudestaan.
Venjanesetistä piti ajaa melko mutkainen tie Gjermundshavniin, josta lähti lautta Årsnesiin. Norjalaiset ajoivat melkoista vauhtia kyseisen välin, annoin parille kiireisemmälle tietä, koska en olisi pystynyt ajamaan itse yhtään kovempaa, kun ei ollut hajuakaan, mitä mutkan takana tulee vastaan ja onko siellä tilaa ohittaa.
Gjermundshavnissa kävin kaupasta hakemassa vähän välipalaa ja siirryin odotteleman lautan saapumista ja lähtöä noin 45 minuutin päästä. Olisin ehkä ehtinyt aiempaankin lauttaan, mutta se olisi käynyt matkalla saaressa ja olisi kestänyt kaiken kaikkiaan yhtä kauan. Samaan lauttajonoon ajoi mukava norjalainen motoristimies, ilmeisesti aika varakas, koska kertoi, että hänellä on asunto sekä Bergenissä että Oslossa, vaikka hän oikeasti asuu Rosendalissa. Kyseli kovasti reissusta ja ihmetteli pientä pyörääni, neuvoi, mitä reitin varrella kannattaa katsoa. Ja maksoi mun lauttamatkan! Kaikki tapaamani norjalaiset ovat olleet todella mukavia.
Jatkoin matkaa tietä nro 48 pitkin kohti Oddaa. Tie oli kapea ja siihen sisältyi myös 500m yksisuuntainen liikennevalo-ohjattu tunneli. Heti tunnelin jälkeen vasemmalla oli hieno vesiputous. Ennen Oddaa piti vielä aja valtavan vuoren alta 11,5 kilometriä tunnelissa. Suoraa alamäkeä. Melko puuduttavaa.
Oddassa söin kalliin mutta hyvän pizzan, hain kaupasta aamupalaa ja ihmettelin vuoren reunalla liiteleviä liitovarjoilijoita. Ne nousivat aina uudestaan ilmaan ja palasivat välillä vuorella. Lopulta osa niistä liiteli alas asti.
Oddasta jatkoin vielä kohti Haugesundia jokivartta pitkin, todella kaunista. Tie oli päätie E134, joten se oli aika hyväkuntoinen ja kaksikaistainenkin suurimmaksi osaksi. Muutamia tunneleita ja hienoja vesiputouksia. Låtefossenilla levähdyspaikalla oli 13 tanskalaisen motoristin ryhmä. Olivat menossa Oddaan yöksi ja jatkamassa rv 7 tielle tänään. Kyselivät mistä tulen ja mihin menen, ihmettelivät, että matkustin yksin, ihmettelivät pientä pyörää, ja olinko tosiaan tullut Suomesta asti. He olivat liikkeellä isoilla matkapyörillä.
Puoli kahdeksan maissa pysähdyin Kyrpingin leirintäalueelle, joka on itse asiassa norjalaisten kesämökkikylä. Asuntovaunujen ympärille on rakennettu kiinteät terassit ja aidat. Alue on hauskan kapean mutkapätkän takana aivan meren rannassa. Ihmiset ovat mukavia mutta suihkut ja keittiö vähän karuja. Illalla en saanut suihkusta "suihkua", vaan olemattoman lurun lämmintä vettä noin 3 minuutin ajan. Nyt aamulla toimi paremmin. Teltassa oli melko kylmä aamuyöstä. Kahdeksan astetta näytti mittari. Nyt paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on nousussa. Telttani on muuten paikan ainoa, ja illalla kaikki karavaanarilapset tulivat ihmettelemään, aionko oikeasti nukkua täällä. Puhuin niille ruotsia ja hyvin ymmärrettiin toisiamme.
Äänimaailma tässä teltan ympärillä oli illalla ensin lasten mekkalaa, sitten mustarastaita, joita oli Bergenissäkin hostelin rinteessä, nyt kukkui käki, pikkulinnut visertää, varis raakkuu ja lampaiden kellot kilkattaa. Pikkuhiljaa alkaa nuo muutkin ihmiset heräillä.
Odottelen tässä hetken teltan ja muiden tavaroiden kuivumista ennen kuin lähden jatkamaan matkaa. Preikestolen olisi kohteena, jos ehdin sinne ajoissa ja ilma on näin hyvä, voisin kävellä sinne jo illalla. Sen jälkeen pitää miettiä, missä kannattaisi olla yötä. Preikestolenilla on leirintäalue, mutta jos yö on näin kylmä, ei oikein huvittaisi palella uudestaan.
 |
| Näkymä teltasta Kyrpingissä aamulla kahdeksan maissa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)