Kuvia

Reissukuvat Lumiasta ja Canonin pokkarista.

Lysebotn - Basejumpers and sun

Lähdin aamulla Preikestolenilta kohti Lysevuonon perukkaa. Tarkoitus oli mennä Kjeragille, mutta opastetaulu sai minut toisiin ajatuksiin. Polun lähtöpaikalla oli pilvistä ja tuulista ja kylmä ja polvea särkee vieläkin. Joten ajoin kaikki 27 kurvia serpentiiniä alas Kotkanpesältä tänne minikylään, jossa ei ole muuta kuin laituri, hostelli, B&B ja leirintäalue ja tämä pubi, jossa olut on kallista mutta sen kanssa saa nopean wi-fin...

Pubi. Vasemmalla hostel, tuo harmaa rakennus. Taiteilijan näkemys Kjeragista pubin ovessa.

Hostelissa on maijoittuneena pari base-hyppääjää, juttelin niiden kanssa tovin. Se ruotsalainen ehti jo pyytää mua treffeillekin. Ne on menossa tänään hyppäämään tuosta suoraan yläpuolelta suunnilleen yhdeksän maissa. Melko jännittävää puuhaa. Thor, jos ymmärsin nimen oikein, on tullut Tukholmasta ja Shaun Australiasta asti. Ne lähtevät aamulla Kjeragille ja hyppäävät sieltä. Yritän ehtiä kävelemään samaa matkaa mennessä niitten kanssa. Jos vaan sää on sopiva niille. Ja minullekin, tuolla ylhäällä vuorella on kylmä ja matkaa on 6km suuntaansa. Pois pitää kävellä yksin, koska ne tietty hyppäävät sieltä alas.

Katselin kartasta reittejä ja ensi yön majapaikkaa. Vähän vaikeuksia päättää, mihin seuraavaksi. Taidan kuitenkin pysyä vuoristossa, koska vähän jäi vaivaamaan se, että en ajanutkaan sitä reittiä Jörpelandin kautta, minkä olin suunnitellut. Stavangerin olisi voinut jättää väliinkin. Melkein tekisi mieli ajaa takaisin ja kurvata sinne pohjoiseen vielä. Mutta en tiedä, riittääkö aika siihen enää. Tulisi pitkiä ajopäiviä ainakin.

Täällä pubissa soi jukeboksista jotain ikivihreitä biisejä mutta norjaksi. Mm. Hotel California. Vähän koomista ehkä. Lampaiden kellot kilkattaa tuossa aidan takana. Täällä muuten on taas lampaat aitaamatta, kun tuolla muualla ne on olleet aitauksissa.

Tuolta ylhäältä ne aikoo lähteä liitelemään... Hui.

Nyt ainakin aurinko paistaa tuohon koveraan seinämään, johon se Thor toivoikin. Kun seinä on auringon lämmittämä, siitä saa kuulemma apua liitopuvun kanssa lentämiseen. Ne on jo ehkä lähteneet tuolta hostelista. Tunnin kävelymatka tuohon kalliolle ylhäällä, joten ehkä meen tuonne hosteliin takaisin odottamaan ja tulen sitten katsomaan hypyt tähän terassille.

Hostel on ihan ok. Sain ollaa vuokraamatta lakanoita, koska sanoin, että makuupussini on ohut kesäpussi. Hostelin ei pitäisi muuten olla vielä auki, mutta tänä vuonna ovat avanneet normaalia aikaisemmin. Kaikki tiet muutenkin täällä ovat olleet jo ajokunnossa, vaikka usein osa avataan vasta kesäkuun puolivälissä.

Tuossa matkan varrella Lysebotnin tien varrella tapasin myös erään 5kk moottoripyörällä tien päällä aikovan miehen. Jäi epäselväksi, mistä hän oli kotoisin, mutta maatunnus rekkarissa oli FL. Hän oli "sohvasurffaaja", jonka tarkoitus on kiertää 27 eri maata pyörällään. Luulin ensin, että sillä oli jokin ongelma, kun se tuolla tiensivussa viittoi, ja pysähdyin. Oli niin kapea tie, ettei siitä kehdannut ajaa ohikaan. Mutta se olikin vaan morjestamassa mua, kun oli pysähtynyt valokuvaamaan. Kotkanpesän suljetulla kahvilalla vaihdettiin sitten muutama sana enemmän, ja se kehotti seuraamaan blogiaan. Täytyy katsoa tarkemmin sitten Suomessa. (kommentti: kun nyt vihdoin sain mainitun blogin auki, niin sehän oli tietenkin Liechtensteinista...)

Pari päivää on nyt ollut hieno keli, toivottavasti on myös huomenna. Kovasti haluaisin sinne Kjeragille päästä. Vähän jännittää, kuinka polvi kestää paluu matkan sieltä Kotkanpesälle. Kaipa se onnistuu. Aamupäivllä siellä on luultavasti muitakin, joten tuskin ihan yksin tarvii takaisin vaeltaa. Mutta majapaikka pitää valita vähän sen mukaan, kuinka pitkään patikointi kestää. Vuoristossa en enää aio telttailla, liian kylmä.

Telttamajoitus

Eilen ajoin vain parisataa kilometriä, koska aamu Bergenissä oli sateinen. Lähdin liikkeelle puolen päivän aikaan. Bergenistä piti ajaa ulos esikaupunkialueen läpi ja pysähdellä liikennevaloihin, nopeusrajoitus oli ensimmäisen 50 kilometrin ajan viisikymppiä, joten meni tunti ennen kuin pääsin varsinaisesti liikkeelle. Ensimmäinen lautta Hatvikista Vengjanesetiin oli sopivasti juuri laiturissa, joten ei tarvinnut odotella sitä kuin kymmenisen minuuttia.

Venjanesetistä piti ajaa melko mutkainen tie Gjermundshavniin, josta lähti lautta Årsnesiin. Norjalaiset ajoivat melkoista vauhtia kyseisen välin, annoin parille kiireisemmälle tietä, koska en olisi pystynyt ajamaan itse yhtään kovempaa, kun ei ollut hajuakaan, mitä mutkan takana tulee vastaan ja onko siellä tilaa ohittaa.

Gjermundshavnissa kävin kaupasta hakemassa vähän välipalaa ja siirryin odotteleman lautan saapumista ja lähtöä noin 45 minuutin päästä. Olisin ehkä ehtinyt aiempaankin lauttaan, mutta se olisi käynyt matkalla saaressa ja olisi kestänyt kaiken kaikkiaan yhtä kauan. Samaan lauttajonoon ajoi mukava norjalainen motoristimies, ilmeisesti aika varakas, koska kertoi, että hänellä on asunto sekä Bergenissä että Oslossa, vaikka hän oikeasti asuu Rosendalissa. Kyseli kovasti reissusta ja ihmetteli pientä pyörääni, neuvoi, mitä reitin varrella kannattaa katsoa. Ja maksoi mun lauttamatkan! Kaikki tapaamani norjalaiset ovat olleet todella mukavia.

Jatkoin matkaa tietä nro 48 pitkin kohti Oddaa. Tie oli kapea ja siihen sisältyi myös 500m yksisuuntainen liikennevalo-ohjattu tunneli. Heti tunnelin jälkeen vasemmalla oli hieno vesiputous. Ennen Oddaa piti vielä aja valtavan vuoren alta 11,5 kilometriä tunnelissa. Suoraa alamäkeä. Melko puuduttavaa.

Oddassa söin kalliin mutta hyvän pizzan, hain kaupasta aamupalaa ja ihmettelin vuoren reunalla liiteleviä liitovarjoilijoita. Ne nousivat aina uudestaan ilmaan ja palasivat välillä vuorella. Lopulta osa niistä liiteli alas asti.

Oddasta jatkoin vielä kohti Haugesundia jokivartta pitkin, todella kaunista. Tie oli päätie E134, joten se oli aika hyväkuntoinen ja kaksikaistainenkin suurimmaksi osaksi. Muutamia tunneleita ja hienoja vesiputouksia. Låtefossenilla levähdyspaikalla oli 13 tanskalaisen motoristin ryhmä. Olivat menossa Oddaan yöksi ja jatkamassa rv 7 tielle tänään. Kyselivät mistä tulen ja mihin menen, ihmettelivät, että matkustin yksin, ihmettelivät pientä pyörää, ja olinko tosiaan tullut Suomesta asti. He olivat liikkeellä isoilla matkapyörillä.

Puoli kahdeksan maissa pysähdyin Kyrpingin leirintäalueelle, joka on itse asiassa norjalaisten kesämökkikylä. Asuntovaunujen ympärille on rakennettu kiinteät terassit ja aidat. Alue on hauskan kapean mutkapätkän takana aivan meren rannassa. Ihmiset ovat mukavia mutta suihkut ja keittiö vähän karuja. Illalla en saanut suihkusta "suihkua", vaan olemattoman lurun lämmintä vettä noin 3 minuutin ajan. Nyt aamulla toimi paremmin. Teltassa oli melko kylmä aamuyöstä. Kahdeksan astetta näytti mittari. Nyt paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on nousussa. Telttani on muuten paikan ainoa, ja illalla kaikki karavaanarilapset tulivat ihmettelemään, aionko oikeasti nukkua täällä. Puhuin niille ruotsia ja hyvin ymmärrettiin toisiamme.

Äänimaailma tässä teltan ympärillä oli illalla ensin lasten mekkalaa, sitten mustarastaita, joita oli Bergenissäkin hostelin rinteessä, nyt kukkui käki, pikkulinnut visertää, varis raakkuu ja lampaiden kellot kilkattaa. Pikkuhiljaa alkaa nuo muutkin ihmiset heräillä.

Odottelen tässä hetken teltan ja muiden tavaroiden kuivumista ennen kuin lähden jatkamaan matkaa. Preikestolen olisi kohteena, jos ehdin sinne ajoissa ja ilma on näin hyvä, voisin kävellä sinne jo illalla. Sen jälkeen pitää miettiä, missä kannattaisi olla yötä. Preikestolenilla on leirintäalue, mutta jos yö on näin kylmä, ei oikein huvittaisi palella uudestaan.

Näkymä teltasta Kyrpingissä aamulla kahdeksan maissa.

Bergen

Päivä kului kaupunkiin tutustuen. En ajanut mopoa metriäkään, vaan kävelin ja matkustin bussilla. Ja köysiratavaunulla ja funiculairella.

Edellispäivän ajeluista tiellä 7 pitää vielä sanoa, että en oikein vieläkään pysty käsittämään, kuinka uskomattomissa maisemissa kuljin. Ja minkälaisissa paikoissa ihmiset asuvat! Uudennäköisin omakotitaloja aivan käsittämättömissä rinteissä ja vuorten juurella, aivan vesirajassa tai jopa veden päällä. Pihatie oli kapea jyrkkä polku ja autot pysäköity jonnekin kallion taskuun, johon ne juuri ja juuri mahtuu. Kaikki tiet kylissäkin näyttivät asfaltoiduilta, ilmeisesti muuten ne katoaisivat talven aikana. Kaiken kaikkiaan näkemääni voisi kuvailla vain sanalla uskomatonta. Pieni suomalainen menee kyllä aika hiljaiseksi, kun vierestä nousee pystysuora kallion seinämä jonnekin kilometrin korkeuteen ja toisella puolella vieressä on meri. Tunnelman kruunaa vastaantuleva auto, jota pitää väistää jonnekin taskuun kallionseinämässä.

Mutta eilinen eli

Päivä Bergenissä

Torstai-iltana en paljon jaksanut katsella ympärilleni, mutta kävin kuitenkin hakemassa kaupasta maitoa ja sillä reissulla huomasin, että vähän matkan päästä lähtee ylös vuorella köysirata eli cable car. Pakkohan sitä oli päästä kokeilemaan. Harmi vaan, että se oli mennyt kiinni klo 21. Illalla oli vielä aurinkoista, olisi varmaan ollut mukava katsella maisemia.

Päätin mennä sinne heti aamulla, kun oli luvattu kaunista säätäkin. Aamu oli kuitenkin harmaan. Menin Jinin kanssa aamupalalle, eikä pidetty mitään kiirettä. Jin halusi myös käydä vuorella, mutta hänen junansa läjti jo iltapäivällä, joten Jin lähti köysiradalle jo aikaisemmin. Minä jäin järjestelemään tavaroitani säilytyslokeroon, jotta voisin oll huoletta päivän poissa. Katselin, että melko sumuiselta vuorella näyttää. Aurinko alkoi kuitenkin paistaa, joten lähdin alas köysiradan lähtöpaikalle. Varmaankin noin 100 metriä alas tästä hostelilta, tosi jyrkkä mäki, vaikka matka oli aika pitkä.

Maisemat oli hienot, vaikka pilvet kyllä palasivat, kun olin huipulla. Sinne olisi toki voinut kiivetäkin, mutta ajattelin säästellä jalkojani kaupungilla kiertelyyn. Vuorelta katselin, että keskustaan ei olisi kovin pitkä matka kävellenkään ja se olisi lähes pelkkää alamäkeä, joten tuumasta toimeen. Ensin tietty köysirataa pitkin alas.

Etelään.

Oikaisin hautausmaan poikki. Laitan siitäkin myöhemmin tänne kuvia, nyt ei pysty, kun yhteys on niin huono. Mutta norjalaisilla on hautakivet viivasuorissa riveissä nurmikolla, vähän niin kuin amerikkalaiseen tapaan. Ja kivet on melko pieniä ja suoraviivaisia.

Kaupunkiin oli noin 4 kilometriä. Kävelyn ajan oli aurinkoista mutta enimmäkseen päivä oli pilvinen. Istuin hetken Byparkenissa ja kävin tutustumassa Kalatoriin, söin kuningasravun koiven ja pienen lohisämpylän. Kiertelin myös jonkin aikaa Bryggeriet-aluetta, jota en osaa kääntää, mutta siellä oli vanhoja rakennuksia, joissa oli pieniä taidegallerioita tai kauppoja. Mm. joulukauppa.

Byparken

Bryggen

Satama-alueelta jatkoin pikkukujia pitkin ylemmäs Flöibanen lähtöpaikkaan. En tiedä, onko kyseiselle härvelille suomenkielistä nimeä, mutta funiculaire on siis pieni kiskobussi, joka hinataan vaijerilla ylös vuorenrinnettä. Ihan yhtä ylös ei päässyt kuin köysiradalla, mutta hienot näkymät yli kaupungin kuitenkin.

Funiculaire Flöibanen

Ylhäällä alkoi väsyttää ja päätin, että on aika palata hostelille lepäämään. Kävelin vielä hetken pikkukujia puutaloalueella keskustassa, kiersin tuomikirkon ympäri ja odottelin Festplassenilla bussia. Kujista ja puutaloista jäi mieleen, että enpä niin kovin hienona enää pidä mitään Viikkaria tai Kuukkaria Porissa tai edes Vanhaa Raumaa tämän jälkeen. Bergen on ehkä kivoin kaupunki Norjassa tähän mennessä. Viihdyin tosi hyvin.

Hostelilla kirjoittelin kaikki kuitit ja kulut tänne blogiin, kunnes nettiyhteys katosi. Viime yönä myös neljän hengen huone tuli täyteen, ensin saapui norjalainen Johanna, joka tuli katsomaan opiskeluasuntoja syksyä varten. Oli päässyt opettajakorkeakouluun tms. opiskelemaan englannin ja kuvataiteen opettajaksi. Myöhemmin tuli ranskalainen Anna, joka ei paljon englantia puhunut. Keskellä yötä tupsahti vielä joku tumma tyttö, joka hyppäsi suoraan petiin laittamatta edes lakanoita ja häipyi aamulla klo 6 tavaroineen. Tapansa matkustaa kullakin.

Nyt olen lähdössä Jörpelandin suuntaan, Oddan kautta olisi tarkoitus mennä. Sää näyttää kirkastuvan. Hetki sitten vielä satoi, joten taidan laittaa sadehousut kuitenkin, kun tie on märkä.

Rv 7 Geilo - Bergen

Tänään ajoin ehkä tähän astisista etapeista fyysisesti rankimman ajosuorituksen. Ensin Hardangerviddan yli n. 1500 metrin korkeudessa jäätikköä ihaillen. Tien varressa oli lunta molemmin puolin, vesistöt oli jäässä. Nousu kesti pitkään ja lämpötila laski lähelle nollaa. Mulla oli ajopuvun alla vuorit tietenkin mutta niiden lisäksi pitkähihainen paita, fleecejakku ja softshelltakki. Housujen päälle kiskaisin vielä sadehousut, koska vähän väliä ripotteli vettäkin. Kolmisormisadehanskat oli myös käytössä. Silti oli kylmä.

Hardangerviddalta tie laskeutui aika nopeasti. Loivemman laskuosuuden jälkeen pysähdyin paikkaan nimeltä Vöringfossen (Vöringsfossen toisissa kartoissa). Aivan mieletön kanjoni, johon laski useita vesiputouksia. Pudotusta näköalapaikalta oli 300m suoraan alas, ja korkein vesiputous oli 182m. Aurinko alkoi juuri paistaa, kun pääsin kameran ja kännykän kanssa tasanteelle, mutta kun lähdin hakemaan tätä tablettia, että saisin tänne kans kuvia, sää muuttui minuutissa taas sateiseksi. Norjassa on aika paikallisia nää sääilmiöt, se tuli taas tänäänkin huomatuksi.

Vöringfossen

Vöringfossenilta tie lähti jyrkästi laskeutumaan ja sukelsi vuoren sisään spiraalina alas. Aika hankala oli aluks ajaa, kun mustan visiirin kanssa tuppas olemaan vähän pimiää. Osa tunneleista on hyvin valaistuja, mutta osa on niin hämäriä, että jouduin ajamaan visiiri auki. Silmät sikkaralla toivoin, ettei vastaan tulevat rekat heittäis kauheesti roskia tai pölyä naamaan.

Hardangervuonon rannalta piti päästä sille toiselle rannalle, ja koska vuonon ylittävä siltä valmistuu vasta elokuussa 2013, piti mennä lautalla Brimnesistä Bruravikiin. Maksoi muistaakseni 56 NOK, täytyy tarkistaa kuitista. Just ehdin ajaa lauttaan, se tais lähteä liikkeelle jo ennen kuin sain sivutuen alas.

Vuonon toisella rannalla valitsin maisemareitin sijaan suoremman vaihtoehdon, johon sisältyi yli 7,5 kilometrin suora alamäkitunneli. Ei kovin jyrkkä, ihan hyvin valaistu mutta todella tylsä. Olis voinu vaan mennä maisematiwn kautta. Tunnelin jälkeen alkoi ajotaitoja ja reagointikykyä vaativa osuus.

To be  continued...

Jatko kirjoitettu 7.6. perjantaina:

Rv 7 kulkee aivan Hardangervuonon reunaa pitkin. Se on paikoin todella kapea, pyörätiet Suomessa ovat leveämpiä. Ohituskohtia kyllä löytyy, mutta välillä oli melko jännittäviä hetkiä, kun mutkan takaa tuli vastaan rekka hyvää vauhtia, eikä siinä aina olisi ollut tilaa, ainakaan, jos pyörä oli vähänkin kallellaan. Piti siis ajaa hitaasti ja katsoa tarkkaan tietä, joten upeaa vuonomaisemaa ei oikein ehtinyt ihailla.

Vähän väliä ropsahteli lyhyitä sadekuuroja niskaan, mutta olin luopunut sadehousuista heti alas vuonon rantaan päästyäni, enkä niitä viitsinyt enää uudestaan laittaa. Eipä tarvinnutkaan. Hidas ajaminen ja mutkien veivaaminen sekä vastaantulijoiden väistely väsytti ja nälkäkin oli. Ensimmäinen vähän isommalta näyttävä kylä oli Öystene tai jotain sinnepäin, mutta sieltä ei löytynyt mitään sopivaa ruokapaikkaa, vain hieno hotellin ravintola, johon en todellakaan kehdannut ajopuvussa mennä. Statoilin myyjäpoika käski ajaa 10km eteenpäin Nordheimsundiin, joka olikin oikein kiva pikkukaupunki. Turisti-infosta suositeltiin pizzeria La Fiestaa, joka oli satamassa. Pizza oli niin hyvää, että pyysin loput mukaan iltapalaksi. Pizzan hinta euroissa huiteli kuitenkin yli 15 euron, joten ei ollut varsinaisesti halpaa.

Nordheimsundissa on Norjan kauneimmaksi kehuttu vesiputous Steindalsfossen, jonka takaa pääsee kävelemään. Pitihän siellä käydä. Kuviakin toki olisi, mutta voin lisätä niitä vasta myöhemmin.

Steindalsfossenilta tie jatkui mukavan mutkaisena kohti Bergeniä. Muistaakseni koko loppumatkan ajan oli jopa omat kaistat molempiin suuntiin. Aika monta tunnelia siihenkin lyhyeen väliin mahtui. Tunneleissa ajaminen oli aluksi hyvin outoa. Katsetta ei osaa kohdistaa mihinkään, eikä oikein hahmota, kuinka paljon pitää kallistaa kurveissa, että koko paketti pysyy oman kaistan puolella. Mutta yhtäkkiä sitä vaan huomaa tottuneensa eikä vauhti enää huimaa. Viimeiset rv 7:n tunnelit oli kaksipyöräiselle melko haasteellisia päällystekorjausten takia. Mustan visiirin kanssa tien pintaa ei nähnyt, joten renkaiden kuluttamiin uriin tehtyjen paikkausten vähän terävämmät reunat olivat ikäviä ylläreitä, kun kaarteessa mopo keinahtikin välillä pystyyn kesken kallistuksen. Eikä siellä tunnelissa kovin paljon ollut tilaa korjailla.

Rv 7 loppui E39:n risteykseen. Käännyin etelään kohti Stavangeria. Tie kulki pikkukylien läpi, joista Lonessa pysähdyin Shellille tankkaamaan. Kilometrejä Geilosta Bergeniin tuli alle 300, mutta matkaan pysähdyksineen kului koko päivä. Tällä kertaa päätin olla eksymättä ja yritin opiskella kartasta etukäteen, mihin oikeastaan olen menossa. Hostelin nimeä en saanut mistään esille, mutta kadunnimi luki Googlemapsin tulosteessa: Johan Blytts v. 30 ja kaupunginosaksi päättelin Landås, joka luki kutakuinkin lähellä päätepistettä. Muuten kartasta ei ollut paljon apua. Muistin myös, että pitää löytää tie 585 kohti keskustaa. Uskomattomalla tuurilla ajoin näillä suoraan hostelin parkkipaikalle, ensin löysin tien 585, huomasin Landås-kyltin ja seurasin sitä rinnettä ylös asti. Vasta parinkymmenen tiukan käännöksen jälkeen huomasin "puu ja mökki" -kyltit, mutta en tajunnut, että se tarkoittaa hostelia. Luulin, että päätyisin johonkin leirintäalueelle, josta voisin kysyä, missä hostel on. Mutta löysinkin itseni hostelin parkkipaikalta.

Bergen hostel Montana sijaitsee ylhäällä rinteessä, kuten Rönningen Oslossa. Hienot näkymät tuosta takapihalta. Respassa oli töissä suomalainen Satu, joka suositteli jäämään päiväkai kaupunkiin. Päätinkin varata heti toisenkin yön punkan. Neljän hengen huoneessa oli viime yönä kaverina vain kiinalainen Jin, opiskelija, joka oli lähtenyt Hollannista tänne lomalle. Jin oli tullut myös Oslosta, mutta junalla ja risteilyllä, ja jatkoi matkaa tänään junalla takaisin Osloon ja edelleen Tukholmaan.

'Geilo' sanotaan "Jailu" tai sinnepäin

Tämän päivän ajomatka oli Oslosta Geiloon, jonka ääntämisen opetti kiva respapoika tuolla edellisessä hostelissa. Edellinen hostel oli myös oikeasti hostel, tämä nykyinen on mökkikylä, josta voi vuokrata sängyn 4 hengen mökistä hostelin tapaan. Suihku ja vessa on tässä omassa mökissä, mutta muuten tää on vähän ankea. Sadekelikin, niin harmaalta näyttää kaikki. Mut lämmin suihku illalla ja aamulla sisältyy hintaan, joten ihan ok. Aamupalakin toki. Paikka on siis Geilo vandrerhjem (http://oenturist.no/vandrerhjem/) aka Öen turistsenter, keskellä ei-mitään. Lakanatkin oli pakko vuokrata, koska makuupussin käyttö on kielletty(!), joten nukutaan nyt sitten peiton alla oikein. Respan mukava ukko kysyi vielä, enkö haluaisi omaa mökkiä 100 kruunun lisähinnalla, mutta toistaiseksi olen täällä yksin. Kello on kohta 21 paikallista aikaa, joten olis ehkä menny se raha hukkaan...

Oslon hostelia pitää vielä kehua: tosi kiva henkilökunta, hintaan sisältyi kaikki: wi-fi, suihku, lakanat, kuntosali(!), mahtava aamupala ja olis ollu vielä tarjolla kappeli / hiljainen huonekin, jos olis semmosta kaivannu. Mullahan tulee tossa ajellessa pohdituks kaikenlaista muutenkin, joten en erityisesti halua viettää enempää aikaa omien ajatusteni kanssa tarkoituksella.

Tällä kertaa pysyin kartalla ja onnistuin jopa ajamaan sen reitin, minkä olin suunnitellutkin. Muistin jopa kääntyä sille rantatielle, joka mene Utöyan saaren edestä, kun E16 olisi mennyt ylempää tunnelista. Vuonna 2005 ajettiin siitä toiseen suuntaan, muistan, kun pohdittiin, että mennään pienempää tietä ulkona, että näkee maisemiakin.

Pysähdyin jo aika alkumatkasta syömään lounaaksi ja päivän ainoaksi lämpimäksi ruoaksi hampurilaisaterian Vikin Statoilin viereiseen ravintolaan. Ihan hyvää oli.

Käännyin E16:lta rv 7:lle eli entiselle Oslo - Bergen -päätielle. Se on mukavasti laakson pohjalla mutkitteleva tie. Sää suosi melkein koko matkan. Golin jälkeen alkoi  tulla sadekuuroja, ja ajoinkin sateessa siihen asti, missä tie alkoi nousta pois laaksosta. Ennen sateen loppumista alkoi paistaa aurinko. Sopivasti kastuin juuri kun lämpötila alkoi laskea. Onneksi ehdin viimeisen 10 kilsan aikana vähän kuivua, ettei tarvinnut tuoda läpimärkiä ajokamppeita tänne mökkiin sisälle.

Mökin interiööri

Matkan varrella pysähdyin tankkaamaan Hönefossiin Essolle, josta en millään saanut korttiautomaatista kuittia. Mutta ehdin katsoa lukemat tällä kertaa. Hönefossin jälkeen minut pysäytti Flåssa viisimetrinen karhupatsas. Siellä olisi ollut pohjoisen elukoille eläintarha, karhuja, hirviä, poroja yms. 175 NOK olis maksanut, mutta en jaksanut lähteä kiertämään rinteeseen mp-kamppeissa. Se olis menny tunnin päästä kiinnikin. Kai niitä on nähty.

Ostin paikallisesta kauppakeskuksesta välipalaksi Skyriä, puoli litraa maitoa ja tämän suklaan, jonka sain vasta äsken syödyksi loppuun, oli aivan liian makeaa mun makuuni. Norjalaista, Nidar on muistaakseni Trondheimissa...

Geilossa ei ole mitään tekemistä nyt, kun sataa vähän väliä. Täältä pääsisi junalla tekemään jonkin maisema-ajelun Myrdaliin ja Flåmiin, maksaisi aika paljon. Taidan vaan jatkaa matkaa. Tai jos huomenna sataa, voisin ehkä siinä tapauksessa harkita sittenkin. Vois tehdä hyvää olla välillä ajamatta. Kai noi irtotavarat jonnekin tänne vois jättää säilytykseen.

Ehkä menen kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan ja jatkan huomenna matkaa, koska tuntuu vähän kalliilta tää tässä paikassa yöpyminen.