Hardangerviddalta tie laskeutui aika nopeasti. Loivemman laskuosuuden jälkeen pysähdyin paikkaan nimeltä Vöringfossen (Vöringsfossen toisissa kartoissa). Aivan mieletön kanjoni, johon laski useita vesiputouksia. Pudotusta näköalapaikalta oli 300m suoraan alas, ja korkein vesiputous oli 182m. Aurinko alkoi juuri paistaa, kun pääsin kameran ja kännykän kanssa tasanteelle, mutta kun lähdin hakemaan tätä tablettia, että saisin tänne kans kuvia, sää muuttui minuutissa taas sateiseksi. Norjassa on aika paikallisia nää sääilmiöt, se tuli taas tänäänkin huomatuksi.
Vöringfossen |
Hardangervuonon rannalta piti päästä sille toiselle rannalle, ja koska vuonon ylittävä siltä valmistuu vasta elokuussa 2013, piti mennä lautalla Brimnesistä Bruravikiin. Maksoi muistaakseni 56 NOK, täytyy tarkistaa kuitista. Just ehdin ajaa lauttaan, se tais lähteä liikkeelle jo ennen kuin sain sivutuen alas.
Vuonon toisella rannalla valitsin maisemareitin sijaan suoremman vaihtoehdon, johon sisältyi yli 7,5 kilometrin suora alamäkitunneli. Ei kovin jyrkkä, ihan hyvin valaistu mutta todella tylsä. Olis voinu vaan mennä maisematiwn kautta. Tunnelin jälkeen alkoi ajotaitoja ja reagointikykyä vaativa osuus.
To be continued...
Jatko kirjoitettu 7.6. perjantaina:
Rv 7 kulkee aivan Hardangervuonon reunaa pitkin. Se on paikoin todella kapea, pyörätiet Suomessa ovat leveämpiä. Ohituskohtia kyllä löytyy, mutta välillä oli melko jännittäviä hetkiä, kun mutkan takaa tuli vastaan rekka hyvää vauhtia, eikä siinä aina olisi ollut tilaa, ainakaan, jos pyörä oli vähänkin kallellaan. Piti siis ajaa hitaasti ja katsoa tarkkaan tietä, joten upeaa vuonomaisemaa ei oikein ehtinyt ihailla.
Vähän väliä ropsahteli lyhyitä sadekuuroja niskaan, mutta olin luopunut sadehousuista heti alas vuonon rantaan päästyäni, enkä niitä viitsinyt enää uudestaan laittaa. Eipä tarvinnutkaan. Hidas ajaminen ja mutkien veivaaminen sekä vastaantulijoiden väistely väsytti ja nälkäkin oli. Ensimmäinen vähän isommalta näyttävä kylä oli Öystene tai jotain sinnepäin, mutta sieltä ei löytynyt mitään sopivaa ruokapaikkaa, vain hieno hotellin ravintola, johon en todellakaan kehdannut ajopuvussa mennä. Statoilin myyjäpoika käski ajaa 10km eteenpäin Nordheimsundiin, joka olikin oikein kiva pikkukaupunki. Turisti-infosta suositeltiin pizzeria La Fiestaa, joka oli satamassa. Pizza oli niin hyvää, että pyysin loput mukaan iltapalaksi. Pizzan hinta euroissa huiteli kuitenkin yli 15 euron, joten ei ollut varsinaisesti halpaa.
Nordheimsundissa on Norjan kauneimmaksi kehuttu vesiputous Steindalsfossen, jonka takaa pääsee kävelemään. Pitihän siellä käydä. Kuviakin toki olisi, mutta voin lisätä niitä vasta myöhemmin.
Steindalsfossenilta tie jatkui mukavan mutkaisena kohti Bergeniä. Muistaakseni koko loppumatkan ajan oli jopa omat kaistat molempiin suuntiin. Aika monta tunnelia siihenkin lyhyeen väliin mahtui. Tunneleissa ajaminen oli aluksi hyvin outoa. Katsetta ei osaa kohdistaa mihinkään, eikä oikein hahmota, kuinka paljon pitää kallistaa kurveissa, että koko paketti pysyy oman kaistan puolella. Mutta yhtäkkiä sitä vaan huomaa tottuneensa eikä vauhti enää huimaa. Viimeiset rv 7:n tunnelit oli kaksipyöräiselle melko haasteellisia päällystekorjausten takia. Mustan visiirin kanssa tien pintaa ei nähnyt, joten renkaiden kuluttamiin uriin tehtyjen paikkausten vähän terävämmät reunat olivat ikäviä ylläreitä, kun kaarteessa mopo keinahtikin välillä pystyyn kesken kallistuksen. Eikä siellä tunnelissa kovin paljon ollut tilaa korjailla.
Rv 7 loppui E39:n risteykseen. Käännyin etelään kohti Stavangeria. Tie kulki pikkukylien läpi, joista Lonessa pysähdyin Shellille tankkaamaan. Kilometrejä Geilosta Bergeniin tuli alle 300, mutta matkaan pysähdyksineen kului koko päivä. Tällä kertaa päätin olla eksymättä ja yritin opiskella kartasta etukäteen, mihin oikeastaan olen menossa. Hostelin nimeä en saanut mistään esille, mutta kadunnimi luki Googlemapsin tulosteessa: Johan Blytts v. 30 ja kaupunginosaksi päättelin Landås, joka luki kutakuinkin lähellä päätepistettä. Muuten kartasta ei ollut paljon apua. Muistin myös, että pitää löytää tie 585 kohti keskustaa. Uskomattomalla tuurilla ajoin näillä suoraan hostelin parkkipaikalle, ensin löysin tien 585, huomasin Landås-kyltin ja seurasin sitä rinnettä ylös asti. Vasta parinkymmenen tiukan käännöksen jälkeen huomasin "puu ja mökki" -kyltit, mutta en tajunnut, että se tarkoittaa hostelia. Luulin, että päätyisin johonkin leirintäalueelle, josta voisin kysyä, missä hostel on. Mutta löysinkin itseni hostelin parkkipaikalta.
Bergen hostel Montana sijaitsee ylhäällä rinteessä, kuten Rönningen Oslossa. Hienot näkymät tuosta takapihalta. Respassa oli töissä suomalainen Satu, joka suositteli jäämään päiväkai kaupunkiin. Päätinkin varata heti toisenkin yön punkan. Neljän hengen huoneessa oli viime yönä kaverina vain kiinalainen Jin, opiskelija, joka oli lähtenyt Hollannista tänne lomalle. Jin oli tullut myös Oslosta, mutta junalla ja risteilyllä, ja jatkoi matkaa tänään junalla takaisin Osloon ja edelleen Tukholmaan.
Pakko kommentoida nyt, että Oslon Rönningen ei ole kovin korkealla verrattuna tähän Montanaan. Rönningen on vain mäenrinteessä, mutta Montana tosiaan vuorella. Vuori tosin jatkuu siitä vielä huomattavasti ylemmäs, mutta Montanakin on jo tosi korkealla.
VastaaPoista