Kiipeilyä

Pääsinkuin pääsinkin sinne, minne halusinkin, vaikka sunnuntaipäivä tuottikin vähän ongelmia. Ensinnäkin, kaupat ovat kiinni sunnuntaisin. Samoin turisti-infot. Ajoin eri reittiä kuin olin suunnitellut, mutta se oli vain hyvä, koska tuolla vuoristoteillä veivaaminen on aika raskasta. Niinpä tulinkin Stavangeriin isompaa rantatietä.

Itse Stavangerista ajoin vain ohi, koska koin sellaisen yllätyksen, että bensa oli loppumaisillaan. Yleensä varatankille ei tarvitse kääntää ennen 250 kilometriä, mutta nyt mopo alkoi köhiä jo 210 km kohdilla. Ilmeisesti kulutus vuoristossa on ollut aika kovaa, koska kun lopulta löysin aseman, johon korttini kelpasi, tankkiin meni yli 12 litraa ja mittarissa oli tällöin 254km. Eli melkein 5 litraa satasella, kun normaalisti menee alle neljän litran.

Tankkaus ei ollutkaan ihan helppo homma, sillä lautan jälkeen ensimmäinen bensa-asema oli Esson kylmäasema, jossa ei olisi edes ollut kuin 95 tarjolla. Olisin sitäkin ottanut, koska pelkäsin, että bensa loppuu jossain meren alittavassa(!) tunnelissa, mutta en saanut, koska automaatti ei hyväksynyt korttiani. Tästä aiheutuneessa stressitilassa käännyin bensapumppukyltin ohjaamana johonkin tietyömaalle, josta ei todellakaan bensa-asemaa löytynyt. Sen sijaan ajoin ulos tieltä soralle, onneksi kohtalaisen hiljaa, ja onneksi reippaasti kaasuttamalla pääsin takaisin asfaltille, koska nurin olisi mennyt, jos sinne hiekkaan olisi mopo pysähtynyt. Takaisin päätielle ja kohti Stavangeria vielä yhdestä meren ali syvälle sukeltavasta tunnelista läpi ja siellä olikin vihdoin Esso, jossa varmuuden vuoksi tankkasin ensin ja menin kassalle. Kortti toimi ihan normaalisti siellä, joten matka jatkui. Sen verran kuitenkin harmitti, että Stavangerin keskustaan en jaksanut ajaa.

Olin jostain lukenut, että Solan lentokentän takana on hienot dyynit ja surffiranta. Ei ihan Yyterille pärjännyt mutta ihan kiva. Siis ranta, tuulet varmaan paremmat kuin Itämerellä. Paljon oli leijasurffareita ainakin. Solasta ajoin jotain maaseututietä pois ja osuin sopivasti Preikestolen opasteiden kohdalle E39 tielle. Vielä toinen lauttamatka samalle päivälle ja pääsin sinne, mihin aamulla suunnittelinkin. Reitti oli vaan lopulta täysin eri.

Preikestolen eli saarnatuoli on jännä kieleke Lysevuonon yllä. Joku sanoi, että sinne kävelee tunnin suuntaansa, mutta sain kyllä menomatkaan kulumaan kaksi tuntia, vaikka etenin ihan kohtalaisella tahdilla. Onneksi oli aurinkoinen päivä, koska maisemat oli mielettömät. Mutta olipa aikamoinen kiipeäminenkin. Polkuhan sinne menee, mutta todella jyrkkä ja vaikeakulkuinen. Matkaa on 4,5km, mutta se tuntui paljon pidemmältä siinä maastossa.

Reunan yli piti tietysti kuikuilla, 604 metrin pudotus oli huimaava. Makasin reunalla, en uskaltanut mennä seisomaan. Istuin hetken reunalla, kun venäläinen tyttö otti kamerallani kuvan, mutta en ole tarpeeksi itsetuhoinen loikoillakseni siinä huvin vuoksi. Venäläiset olivat siinä eväsretkellä ja ottivat aurinkoa...

Takaisin kiipesin "hill"-reittiä, kun mennessä olin valinnut "cliff"-puolen, eli meni suoraan kielekkeelle jyrkempää reittiä, ja takaisin lähtiessä nousin vielä koko vuoren huipun yli. Sainkin sieltä muutamia kuvia.

Kiipeillessä tuli kova hiki. Onneksi olin suunnitellut matkani hostelin sijainnin mukaan. Nimittäin olen tässä Preikestolenin hostelissa polun lähtöpisteessä ja pääsin mukavasti suihkuun alastulon jälkeen. Huomenna saattaa vähän kinttuja särkeä, oli sen verran rankka reissu. Takaisin tullessa heti ensimmäinen jyrkempi kivikko kipeytti polveni ja välillä olikin aika tuskaa sen kanssa. Mutta tuollainen kivillä ja kallioilla kiipeily on kyllä niin mun juttu, että siitä ilosta kovemmankin kivun kestää, että saa hyppiä kiveltä toiselle, kirjaimellisesti. Otin polusta kuvia, mutta ei niistä varmaan ymmärrä, kuinka vaikeaa maasto oli. Ecco-tossuni olivat juuri sopivat kiipeilyyn, vaelluskenkä olisi ollut liian raskasntällä kelillä. Ihan loppumatkasta huomasin, että oikeaan isovarpaaseen on tulossa rakko, muuten en edes nilkkaani nyrjäyttänyt.

Tämä hostel on tosi vanha rakennus, siisti ja hienoksi laitettu. Tässä huoneessa on neljä petiä, minun lisäksi kaksi norjalaista tyttöä, polkupyöräilijöitä. Tässä rakennuksessa on muitakin, kuulostaa aivan kuin norsulauma painelisi tuolla pitkin ja poikin, kauheeta möykkää pitävät. Puhuvat ranskaa. Keittiö on tuossa seinän takana, jotain siellä kokkaavat vielä. Norjalaistytöt nukkuvat jo.

Vähän mietin, uskallanko sinne Kjeragille huomenna. Sinnekin pitäisi kävellä aika pitkä matka. Mutta Lysebotniin olen joka tapauksessa suuntaamassa. Sielläkin on hostel. Viime yö oli niin kylmä, että telttamajoitus ei oikein houkuttele.

Telttamajoitus

Eilen ajoin vain parisataa kilometriä, koska aamu Bergenissä oli sateinen. Lähdin liikkeelle puolen päivän aikaan. Bergenistä piti ajaa ulos esikaupunkialueen läpi ja pysähdellä liikennevaloihin, nopeusrajoitus oli ensimmäisen 50 kilometrin ajan viisikymppiä, joten meni tunti ennen kuin pääsin varsinaisesti liikkeelle. Ensimmäinen lautta Hatvikista Vengjanesetiin oli sopivasti juuri laiturissa, joten ei tarvinnut odotella sitä kuin kymmenisen minuuttia.

Venjanesetistä piti ajaa melko mutkainen tie Gjermundshavniin, josta lähti lautta Årsnesiin. Norjalaiset ajoivat melkoista vauhtia kyseisen välin, annoin parille kiireisemmälle tietä, koska en olisi pystynyt ajamaan itse yhtään kovempaa, kun ei ollut hajuakaan, mitä mutkan takana tulee vastaan ja onko siellä tilaa ohittaa.

Gjermundshavnissa kävin kaupasta hakemassa vähän välipalaa ja siirryin odotteleman lautan saapumista ja lähtöä noin 45 minuutin päästä. Olisin ehkä ehtinyt aiempaankin lauttaan, mutta se olisi käynyt matkalla saaressa ja olisi kestänyt kaiken kaikkiaan yhtä kauan. Samaan lauttajonoon ajoi mukava norjalainen motoristimies, ilmeisesti aika varakas, koska kertoi, että hänellä on asunto sekä Bergenissä että Oslossa, vaikka hän oikeasti asuu Rosendalissa. Kyseli kovasti reissusta ja ihmetteli pientä pyörääni, neuvoi, mitä reitin varrella kannattaa katsoa. Ja maksoi mun lauttamatkan! Kaikki tapaamani norjalaiset ovat olleet todella mukavia.

Jatkoin matkaa tietä nro 48 pitkin kohti Oddaa. Tie oli kapea ja siihen sisältyi myös 500m yksisuuntainen liikennevalo-ohjattu tunneli. Heti tunnelin jälkeen vasemmalla oli hieno vesiputous. Ennen Oddaa piti vielä aja valtavan vuoren alta 11,5 kilometriä tunnelissa. Suoraa alamäkeä. Melko puuduttavaa.

Oddassa söin kalliin mutta hyvän pizzan, hain kaupasta aamupalaa ja ihmettelin vuoren reunalla liiteleviä liitovarjoilijoita. Ne nousivat aina uudestaan ilmaan ja palasivat välillä vuorella. Lopulta osa niistä liiteli alas asti.

Oddasta jatkoin vielä kohti Haugesundia jokivartta pitkin, todella kaunista. Tie oli päätie E134, joten se oli aika hyväkuntoinen ja kaksikaistainenkin suurimmaksi osaksi. Muutamia tunneleita ja hienoja vesiputouksia. Låtefossenilla levähdyspaikalla oli 13 tanskalaisen motoristin ryhmä. Olivat menossa Oddaan yöksi ja jatkamassa rv 7 tielle tänään. Kyselivät mistä tulen ja mihin menen, ihmettelivät, että matkustin yksin, ihmettelivät pientä pyörää, ja olinko tosiaan tullut Suomesta asti. He olivat liikkeellä isoilla matkapyörillä.

Puoli kahdeksan maissa pysähdyin Kyrpingin leirintäalueelle, joka on itse asiassa norjalaisten kesämökkikylä. Asuntovaunujen ympärille on rakennettu kiinteät terassit ja aidat. Alue on hauskan kapean mutkapätkän takana aivan meren rannassa. Ihmiset ovat mukavia mutta suihkut ja keittiö vähän karuja. Illalla en saanut suihkusta "suihkua", vaan olemattoman lurun lämmintä vettä noin 3 minuutin ajan. Nyt aamulla toimi paremmin. Teltassa oli melko kylmä aamuyöstä. Kahdeksan astetta näytti mittari. Nyt paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on nousussa. Telttani on muuten paikan ainoa, ja illalla kaikki karavaanarilapset tulivat ihmettelemään, aionko oikeasti nukkua täällä. Puhuin niille ruotsia ja hyvin ymmärrettiin toisiamme.

Äänimaailma tässä teltan ympärillä oli illalla ensin lasten mekkalaa, sitten mustarastaita, joita oli Bergenissäkin hostelin rinteessä, nyt kukkui käki, pikkulinnut visertää, varis raakkuu ja lampaiden kellot kilkattaa. Pikkuhiljaa alkaa nuo muutkin ihmiset heräillä.

Odottelen tässä hetken teltan ja muiden tavaroiden kuivumista ennen kuin lähden jatkamaan matkaa. Preikestolen olisi kohteena, jos ehdin sinne ajoissa ja ilma on näin hyvä, voisin kävellä sinne jo illalla. Sen jälkeen pitää miettiä, missä kannattaisi olla yötä. Preikestolenilla on leirintäalue, mutta jos yö on näin kylmä, ei oikein huvittaisi palella uudestaan.

Näkymä teltasta Kyrpingissä aamulla kahdeksan maissa.

Paniikki, ahdistus ja tilanteen haltuunotto

Mopo alkoi toimia paremmin, kun sain kunnon bensaa. Ensin Statoililta 98:a ja sen jälkeen Shelliltä seuraavan tankillisen V-Poweria. Ei köhiny jälkimmäisellä kertaakaan. Tosin siinä vaiheessa tulin jo Norjan puolelle, joten ei tullu paljon yli 100km/h enää ajetuks. Mutta käynti kuulostikin paljon paremmalta. Se aiemmin mainitun pariskunnan mies tuumi siinä mc-puljun aukeamista odotellessa, että Jet myy vettä bensan seassa. Mekaanikko kävi koeajamassa ja käski jatkaa vaan matkaa, arveli, että joko huono bensa tai töhnää kaasuttimessa. Katotaan sitä sitten Suomessa myöhemmin, jos vielä temppuilee.

Tällä hetkellä hengaan Oslossa hostelin aulassa ja nautin ilmaisesta wlanista. Aivan loistava paikka tähän mennessä. Eikä oo paha hintakaan, saattaisin vaikka varata täältä paluumatkallakin paikan. Jos tuun tätä kautta. Löytäisinkin tänne jopa uudelleen.

Ei menny saapuminen ohi Oslon keskustan ihan nappiin nimittäin.

Päätin jostain ihmeen syystä posottaa suoraan E18:a enkä kääntyä tielle 22 niin kuin olin suunnitellut. Ei mennytkään metsään eikä Ring 3:lle kuten piti, vaan Centrumiin Ring 1:lle. Ja kaikkiin mahdollisiin tunneleihin ja kiemuroihin ja lopulta johonkin helkkarin mukulakivikadulle ja Filippiinien suurlähetystön eteen, kaikenmaailman hullujen skootteristien ja raitiovaunukiskojen sekaan. Lisäks nuo paikalliset ajavat tunneleissaan ja monikaistaisissa sadoissa ympyröissään aivan reikäpäisesti. Huh.

Sinne suurlähetystökadulle pääsin lopulta pysähtymään ja lukemaan karttaa. Päätin ajaa  E18 takaisin Tukholmaan päin, jotta löytäisin sen Ring 3. Päästyäni tunneleista ulos ajoin ekalle huoltsille kysymään parempaa karttaa. Kivalla myyjätytöllä ei ollu mutta se näytti omasta puhelimestaan, että takas E18 centrum mutta heti oikealle tunneliin E6 Trondheim ja tunnelissa oikealle ylös Ring 3 Trondheim, kunnes kyltti oikealle Grefsen ja siitä olikin jo opasteet perille. Niin ylös ku tietä riitti. Mut selvisin. Piti kyl alkupaniikin ja tunnelihässäkän ja kuorman pyörittelyn (mukulakivillä ja ratikkakiskojen seassa) jälkeen hetki koota itseään. Onneks mulla on lehmän hermot. Ne oli tarpeen. Ei kiva olla täysin eksyksissä suurkaupungissa. Ainakaan norsunkokoiseksi pakatulla mp:llä. Painopiste oli liian ylhäällä, pitää järkätä kamat huomenna eri tavalla. Aivan liian kiikkerä kaupunkinopeuksiin.

Jospa ens yönä sais nukutuks vähän paremmin, kun viime yö oli ihan olematon. Siihen nähden tästä päivästä selviytymisestä annan itselleni arvosanaksi 10+. Eka jäätävä tuuli Kapellskäristä lähtiessä, nimenomaan ja sanan varsinaisessa merkityksessä jäätävä,  sitten mopo sammuu 120 vauhdista motarille. Ei muuta ku pientareelle ihmettelemään. Mut se käynnisty heti uudestaan. Örebrossa rupes hyytymiset ärsyttämään ja jouduin puhumaan sekä ruotsia että englantia, mp-sanastoa ex tempore, että löysin huollon ja sain asian selväks. Siihen päälle Oslo-sekoilu. Olihan pitkä päivä. Päälle 600km ajoa. Selkä jumissa, niska jumissa, ranteet jumissa. Pieniä sateen ropsauksia tuli, mut enimmäkseen pysyin kuivana. Huomenna vähän lyhyempi ajopätkä. Muistaakseni...